Esittelykierros meillä

Nyt sitä kauan sitten mainittua ja sen jälkeen toivottuakin esittelypostausta tästä hulppeasta pikkukämpästämme! Vaikka neliöitä tästä luukusta ei kauheasti löydy, en kuitenkaan kertaistumalta teitä rasita esittelemällä upeaakin upeampaa kylpyhuonettamme tahikka kotoisaa makuuhuonettamme (kröhm), vaan aloitetaas ihan sisäänkäynnillä ja sitten meidän olohuone-keittiöstämme, koko talon sydämestä ja hengestä.

Eikä sitten muuta kuin..

tervetuloa

– asuntoomme numero 5. Ensimmäiseen yhteiseen kämppäämme Danin kanssa, jos sitä studion jakamista ei lasketa. Ensimmäinen kunnon ”koti”. Ja siinä meillä on hieno ovi,  on joo. Turpoaa sateella, ja minulla ja tuolla lukolla on viha-rakkaus – suhde. Se ei sitten millään meinaa mennä ensinnäkään lukkoon kun minä avainta siihen reikään työnnän ja väännän (Danille ilman ongelmia), ja sama vika avatessa. Niin, ja vaikka olisinkin saanut lukon auki, niin turvonnut ovi voi silti minua jekuttaa ja yrittäessäni avata niin sehän ilkkuu pitäytymällä kiinni niin tiukkaan kuin mahdollista. Sitten raivopotku taktisesti tuohon oikeaan alalaitaan ja voilá, ovi on auki. Tai sitten on taas varpi kipiänä, jos olinkin oikeasti laittanut oven uudestaan lukkoon väännellessäni sitä avainmetallia lukossa..

eteinen

Eteisestä löytyy kolme ovea niinkuin kaikki laskutaitoiset huomaa, kun tuota kujeilevaa etuovea ei lasketa mukaan. Vasemmanpuoleisesta ovesta pääsee makuuhuoneeseen, keskimmäisestä kylpyhuoneeseen ja oikeasta oleskelutilaamme. Ja jo tästäkin pikkutilasta huomaa englantilaisten rakennusteknisen nerokkuuden:

ovetavautuu

Jep. Keittiön ovea lukuunottamatta ovet avautuvat ulospäin. Olishan se liian hienoa, jos ne avautuisivat sisällepäin! Joten eipä vissiin olla kolisteltu noita ovia yhteen, kun toinen on tulossa makkarista ja toinen toiletista.. Ja minä olen oppinut jonkinkaltaiseen aina ovet auki – mentaliteettiin lapsuuskodissa, jossa ovet suljettiin vain jos haluttiin omassa huoneessa yksityisyyttä tai tietysti asioidessa kylpyhuoneessa. Mutta jos wc:n ovi oli auki, tiesi heti että siellä ei ole ketään. Näinpä tästä päästään tähän yhteen Danin ärtymykseen ja epätoivoiseen toivomukseen siitä, että oppisin laittamaan ovet kiinni lähtiessäni huoneesta. On nimittäin ovia paukuteltu yhteen ilman molemminsuuntaista liikennettäkin, kun meikältä on jäänyt häntä oven väliin.

Ehkä vielä joskus..

lapsiperhe

Yksityiskohtia vielä eteisestä – ettei tosiaan kenelläkään sisään tullessa jää epäselväksi, että astui juuri lapsiperheellisen maailmaan. Kuvamateriaali on suomiystäviltä saatu lahja – EL:n syntymäpäivänä he olivat pitämässä yhteisiä synttäreitä teemalla Disney ja saadessaan tietää miksen ilmestynyt juhlimaan, ilmestyi teksti ”Onnea” tuonne kuvaan (ehkä jo samana iltana?). Myöhemmin kuvamateriaali oli teipattu ulko-oveemme ja ovenkahvasta roikkui lahjapussi.
Tulen aina hyvälle tuulelle näkiessäni nämä!

kokohuone

Keittiön ovelta avautuukin sitten tällainen näkymä. Mac, jonka vieressä pieni muratti jonka oksan nappasin kasvamaan omalta pihalta. Puulaatikko, joka toimii eräänlaisena sohvapöytänä kun Dan on töissä, ja hänen läppärinsä alusena ollessaan kotona. Sohva, Heliltä saatu taulu (Helin töistä lisää hänen blogissaan täällä!) ja Ikean ruokapöytä-setti. Ja mikä tärkeintä, pakastin. Unohtamatta lipastoa, joka on täynnä kaikkia vauvajuttuja ja -vaatteita.

olohuoneen lattia

Olohuoneemme. Eikö olekin tilava? Ja harvinainen herkku pääsi kuin pääsikin kuvaan – viikkoa vajaa 5 kuukauden vanha EL! Huomatkaa miten taktisesti osasin ottaa kuvan niin ettei kasvot näy.. EL makailee anopin hankkimalla… aktivointimatolla? Vielä kovasti harjoittelee kierähtämistä, pään kannattelua masullaan ja kaikkea sitä. Siksi tuo pinkki matto onkin oikein kiva, ja EL viettää siinä melko paljon aikaa nauttien norsulelun soittamasta musiikista, yrittää saada otteen roikkuvista leluista käsillään joita ei vielä ole omikseen tajunnut ja toljottelee itseään peilistä.

Niin, ja harrastan mattoa kokolattiamaton päällä, kuten kuvasta näkyy. Tuo violetti matto onkin vielä hyvin rakas, ollut miulla joskus teiniajoista lähtien.. Ja peittää kivasti tuon joskus valkoisen kokolattiamaton keräämät läiskät, nuo edellisten vuokralaisten likajämät, joita en ole saanut pestyä pois. Pitäisi hankkia jonkinkaltainen höyrymatonpesijä. Ehkä. Tai sitten ottaa itseä niskasta kiinni, imuroida koko lattiapinta-ala millin tarkasti ja pestä se matonshamppoolla, antaa kuivaa ja imuroida uudestaan. Jossain unelmatodellisuudessa. Nyt riittää tuo matto maton päällä – taktiikka.

boksi

Ja koska tässä kämpässä ei ole mitään muita säilytystiloja kuin mitä keittiön pari kaappia tarjoaa, niin jokainen pieni mahdollisuus säilöä tavaraa siististi tai vähemmän siististi on otettava käyttöön. Tämä käy vielä nyt, kun EL ei osaa vielä liikkua ja siten uteliaisuuttaan kiskoa noita tavaroita pois lootasta.. No, tämä kämppähän on muutenkin vain väliaikaratkaisu, tarkoitus on muuttaa isompaan, toivottavasti ennen joulua. Toivon mukaan sen tulevan kämpän rakentajat ovat ymmärtäneet sanan ”säilytystilat” – tarkoituksen!

No, jospa sitten keittiöön, miun lempparipaikkaan koko kämpässä. Heti sängyn jälkeen.

lattia

Keittiön musta laattalattia, joka jatkuu vähän eteisenkin puolelle ja kylppäriin. Ihan ok, kylmä aamuisin mutta kuitenkin parempi kuin kokolattiamatto keittiössä. Näkyy vain jokaikinen pikkuroska ja läikähtänyt maito siitä heti, ja jos ei pese oikein niin näkyy pesuviirut. Perfektionistin kauhu siis suorastaan.

Niin, ja lastenvaunut tosiaan parkkeerataan aina keskelle keittiötämme. Kun ei sille ole oikein mitään muutakaan paikkaa. Kätevästi kuitenkin suoraan sohvan vieressä, mukava vahtia tyttösen päikkäreitä samalla kun itse toljaa vaikka Criminal Mindsia macilta.

keittiö

Iso ikkunalauta, joka toimii kätevästi säilytystilana. Sinisessä kulhossa tykkään pestä EL:n kaikki pullot ja muut, tiskien kuivausalustan jälkeen näkyvä vaalea tötterö on taas sitten niiden pullojen sterilointiastia, joka täytetään Milton-vedellä. Täällähän ei tosiaan neuvota keittämään pulloja, vaan kaupasta pitää hakea Milton-tabletteja, jotka liukiaa veteen ja se sitten taas tappaa bakteerit. Outoa näin suomalaisittain, mutta kun tuota joutui tekemään jo sairaalalla niin helposti tapa siirtyi myös kotiinkin. Ja kun Dan sitä vaati.

Niin, ja se tiskiallas ei tosiaan pidä enää vettä. Dan on tuota muutaman kerran ruksaillut, jonka jälkeen se on hetken pelittänytkin, mutta sitten minulla meni hermo ja tein blondiratkaisun – iskin siihen tulpan miljoonan osan väliin muovipussin (oi, ne kivat yksiosaiset tulpat, miksi enkkuversio ei voisi olla yhtä yksinkertaisen nerokas?) – ja hyvin toimii taas!

allas

hella

Keittiön oven taakse jäävä osa. Rakastamani kaasuhella ja uuni, ja yksi elämäni suurimmista rakkauksista: kahvinkeitin. Jokaisen äidin pelastus, vaikka kahvin ehtisikin juoda vain kylmänä. Englantilaiset juovat yleensä pikakahvia, ja niin joi Dankin kunnes minut talouteensa otti. Silloin meille tuli kahvinkeitin, eikä Dan näytä haikailleen moisen kahvintapaisen litkun perään. Kunnon filtteröityä kahvia sen olla pitää!

yrtit

Olen aina halunnut oman pienen yrttitarhan – ja nyt minulla on sellainen. Tuoretta basilikaa ja korianteria omalla ikkunalla! Toiveissa on jossain hamassa tulevaisuudessa ähertää omalla kasvimaalla peppu pystyssä, kiroillen rikkaruohojen ja myyrien takia ja hei, ehkäpä haluaisin myös pikkaraisen kasvihuoneen tomaatteineen! Mutta nyt mennään kahdella kivan vihreällä yrtillä.

tiskipoyta

Mitä minulla on erityisesti ikävä Suomesta? Jos ruisleivät ja aurajuustot, tällöttiset itsestäänselvyydet, jätetään nyt laskuista, niin yksi aivan selkein on tiskikaappi. Niin yksinkertainen, helppo ja tilava ratkaisu – ja täällä ei siitä kukaan ole kuullutkaan. Ja tämmöttisellä muovihärpäkkeellä sitä sitten mennään, ja yritetään muistaa pyyhkiä sen alta säännöllisesti kosteus pois ja pestä itse lootaa kans..

hyllyt

Sitä säilytystilaahan on jostain revittävä, niinpä anoppiperheen kanssa haettiin Ikeasta pari hyllyä. Siihen menivät sitten meikäläisen teekokoelma, kahvipurnukka, sokerit ja murot ja muut. Ehkä mikään kaikkein kaunein ratkaisu tämä ei ole, mutta nuo metallipinnat on helppo pitää puhtaana ja estetiikkaa olen yrittänyt luoda kiinnittämällä kavereilta saatuja kortteja seinään.

ruokatila

Ruokatila. Ahdasta, mutta ihan toimiva ratkaisu. Punainen matto on myös muisto Suomesta, ostin sen joskus muutama vuosi sitten jotain opiskelijakämppääni varten, ja nyt se on lapsiperheeni kotia koristamassa. Ja sitten on Rubyn leluloota, ja anoppiperheeltä saatu ihana lamppu. Ja se pakastin. Oma pikkupakastin.

Väripilkkuja huoneeseen tuovat lapsuudenaikainen kelloni, jonka vanhempani minulle lähettivät Suomesta, sekä siskoltani lahjaksi saama mietetaulu, Helin kanssa ostosreissulta löytämästani lahjakassista leikkaama pääty ja Helin aikaisempi minulle lahjoittama piirros keijukaisesta. Helin taiteesta puheenollen, olen suuri fani. Hän pystyy aina yllättämään, herättämään tunteita ja ajatuksia teoksillaan. Eikä hän ole rajoittunut vaan yhteen taidesuuntaukseen tai muuhun rajattuun lokerikkoon tai materiaalivalintoihin. Kannattaa käydä vilkaisemassa tosiaan jo tuolla aiemmin mainitsemani hänen pitämänsä blogi, kuin myös hänen Facebook-sivunsa. En sano tätä vain siksi, koska hän on hyvä ystäväni ja EL:n kummi, enkä myöskään saa rahaa jos noille sivuille päädytte. Kerron teille hänestä siksi, koska uskon häneen taiteilijana, ja hän ansaitsee tulla mainituksi ja tunnetummaksi. Eikä kannata tosiaan jättää hänen tuotoksiinsa tutustuminen näihin pariin minun törkeän huonosti ottamiin kuviin hänen töistä, sillä ne eivät suo hänelle eikä näille töille sitä kunniaa ja arvoa, mitä niille oikeasti kuuluu!

keiju

seinataide

kello

Nyt alkaa esittelykierros olla päättymäisillään. Palatessamme kohti ulko-ovea näemme vielä kuitenkin että omistamme naulakon, joka yhtälailla ei ollut kämpässä itsessään (mitä, sehän olisi säilytystilaa!) vaan on hassun kympin arvoinen Ikea-ostos Southamptonista.

naulakko

Ja sitten kovasti turvallisuuden tunnettani nostava lisälukkohärpäke. Mukava pikkulisä aina niin rakastamaani oveen.

turvalukko

Eritoten, koska ovi avautuu sisäänpäin.

aivopieru

Näihin sanoihin, toivottavasti nautitte kierroksesta! Minulla oli ainakin yllättävän hauskaa kirjailla tätä, nauraa itselleni ja sisustusyrityksilleni sekä tämän kämpän ihanan persoonallisille kummallisuuksille! On tämä ihan mukava paikka asustaa, mutta selvää on, että ei tässä liian kauaa voi majoittua. Eritoten sitten, kun EL alkaa liikuskelemaan, ei tämä asunto ole enää kelvollinen. Liian pieni, ei hänelle liikkumatilaa, ei säilytystilaa laittaa tavaroita pois hänen ulottumattomiin jotta asunnosta tulisi lapsiturvallinen.. Niin. Mutta tämä on nyt koti. Meidän koti.

Kiitos lukemisesta, ja jätähän kommenttia vierailustasi! Mikä oli mieleenpainuvinta tästä postauksesta, mitä ajatuksia heräsi, tuliko jotain parannusideaa miten asioita voisin järkkäillä täällä paremmin? Älähän ujostele, anna tulla vain!

Mainokset

Hei hei mitä kuuluu?

Olen jo monelle ystävälleni osannut harmitella ja pyytää anteeksikin hiljaiseloani, melkeinpä jopa pienimuotoista sulkeutuneisuuden tilaani. En ole jaksanut tai pystynyt pitämään yhteyttä – kai teillekin on ihan tuttua se tunne, kun luuriin vastaaminen tai pelkästään jo soittaminen on vaikeaa?

Elämäni on ollut yhtä pyöritystä viimeisen kuukauden ajan, on ollut paperisotaa asuntoasioissa, puhelimessa roikkumista muuttokuorman myötä, ihanasti enemmän tarjoilijan töitä kuin mitä alunperin osasin kuvitella ja sitten olisi pitänyt jaksaa hoitaa vielä kouluasioitakin. Niin, ja neuvolakäynnit kuin muutkin kissanristiäiset minun ja vauvan terveyttä tarkkaillessa. On ollut myös siskontyttöjen hoitoviikonloppua, kuin yrityksiä nähdä kavereiden kanssa sekä ajanviettoa perheen kanssa. Jotenkin tuntuu, että kasaan itselleni paineita sitä enemmän mitä enemmän aikaa kuluu ja mitä lähempänä on muuttopäivä. Niin paljon pitäisi ehtiä tekemään, ja entä kaikki se mitä haluaisin vielä tehdä?

vinski

Karvakamuni kesällä 2012

Kuinka sitten kulutan ne ykkösvapaat, jolloin ei ole ollut mitään aikataulutettua menoa minnekään? Melkein kuin neliraajahalvaantunut kotisohvalla. Kroppa naristen kivusta, turvonneita sormia ja varpaita pyöritellessä, telkkaria tuijotellessa. Sitten illalla potkaisen itseäni persiille ja menen nauttimaan rakkaan karvaturrini seurasta raikkaaseen ulkoilmaan, yrittäen talvimaisemassa tarpoessani olla herkistymättä. Ajatus siitä, että hetken päästä jätän shelttipaaperoni taakseni siirtäessäni itseni kasvavan mahan kera Englannin maankamaralle, on tiukka paikka. Jälleen, niinkuin niin monta kertaa aikaisemminkin kohtaan saman kysymyksen: miten sanot hei hei nähdään pian koiralle?

Minulla on tarkoitus kirjoittaa jossain vaiheessa kunnolla raskausoireistani (joiden kanssa olen päässyt niin helpolla tähän mennessä), mutta sen sanon jälleen että hellurei näitä raskaushormoneita! Ainakin juuri niitä haluaisin syyttää kaikesta tästä herkistelystä ja muustakin itkuisuudesta sekä ajatusten sotkuisuudesta. Vaikka tunteellinen olen ollut aina, en minä sentään ennen pillahtanut kyyneliin kun televisiossa näytetään parin sekunnin pätkä pikkutytöstä itkemässä kadonneen kissansa perään..

Pointti on kuitenkin se, että en ole ensimmäistä kertaa lähtemässä pidemmäksi aikaa ulkomaille. En ensimmäistä kertaa tulee sanomaan heippoja kavereille ja perheelle. Ero entiseen on kuitenkin huomattava. Ennen odotin innolla reissua enkä malttanut odottaa että lähtö tapahtuisi eikä tällaista haikeutta ollut samassa mittakaavassa havaittavissa. Odotan nytkin toki lähtöä ja eritoten Danin ja Rubyn näkemistä pitkästä aikaa – olenhan heitä viimeksi nähnyt marraskuussa – mutta ensimmäistä kertaa toinen jalkani on syvässä mudassa juuttunut kotipuoleen. Ensimmäistä kertaa minua raastaa tämä kaksijakoisuus, mitä ulkomaalainen poikaystävä tuo välttämättä tullessaan elämään.

Ja minua huolestuttaa. Miten me tulemme pärjäämään uudessa kodissa, tiukassa rahatilanteessa? Miten onnistun kouluhommien kanssa, mistä jo nyt poden kamalaa syyllisyyttä: enhän suoraansanottuna ole saanut vielä mitään aikaan joulun jälkeen. Parikin koulutyötä on jo reippaasti myöhässä. Miten saamme kaiken järjestymään, miten paljon minulta löytyy voimia kaikkeen vaadittavaan? Tulenko viihtymään, ikävöinkö liikaa koti-Suomeen?

Eritoten tuota viimeistä lausahdusta ei minun suustani aiemmin ole pahemmin kuultu. Mutta asiat ovat muuttuneet. Minä olen muuttunut. Uskotteko, että maalailen mielessäni myös tulevaisuuden mahdollisuuksiamme Suomen puolella?

Voisin kaiketi summata tähän loppuun sen, että kaiken tämän muutoksen keskellä olen ollut hyvinkin sekaisin ja huonoimmillani hyvin aikaansaamaton. Pyydän jälleen anteeksi teiltä kaikilta, jotka olette yrittäneet minua tavoitella kehnoin tuloksin. Uskallan toivoa, että kaikki paranee sitten kun muuttoruljanssi on ohitse. Klassinen ”Sitten kun” – lause, mutta .. Kiitos kuitenkin teille kaikille myös aivan upeasta tuesta ja rakkaudesta. Ehkä vielä jaksan osoittaa sitä myös takaisin.

Asuntotoiveita ja muita haaveita

Herkkä ruusunlehtiOlen viime aikoina pohtinut suhdettani tähän blogaukseen: mitä ja eritoten miten haluan asioista kertoa? Haluanko antaa sen kuvan, että tietoni ja suunnitelmamme ovat luodin kestäviä, vai uskallanko olla oma itseni paljastaen sen epävarmuuden, mitä pinnan alla saattaa kyteä?

Suunnitelmiahan on, mutta ne ovat liikkuvia ja alati muuttuvia yksityiskohtineen. Selkeää on kuitenkin se, että tämä tyttö on järjestämässä muuttoaan Englantiin. Se, että milloin kyseinen tapahtuma järjestyisi, on se kyseessä oleva liikkuva määre. Aiemminhan me positiivarit pohdittiin, että kyllähän me tammikuuhun mennessä saataisiin kaikki mahdollinen järjestettyä.. Mutta todellisuus on sitten räiskinyt tosiasioita tiskiin ja pistänyt puntaroimaan kaikkia mahdollisuuksia uudelleen.

Danhan asuu tällä hetkellä pienessä studiossa, missä pieneen huoneeseen on tungettu kaikki mitä aikuinen ihminen yksin eläessään tarvitsee: keittiö, makuuhuone, työtilat – ja sitten pieni kylpyhuone, mikä sentään on erillisen oven takana. Minua ei olisi haitannut kyseiseen huoneeseen muuttaminen alkuajaksi ennenkuin isompi asunto jostain löytyisi, onhan näin elelty siinä ennenkin – mutta Dan on eri mieltä. Hän haluaa, että muuttaessani Englantiin pääsisimme suoraan siihen omaan yhteiseen kotiin, missä voisin sitten mahaani kasvattaa kaikessa rauhassa ilman asuntostressiä.

Niin kovin järkevää. Asuntohakuhan on toki aloitettu jo: minä olen jo kauan sitten mennyt sekaisin laskuissa siitä, kuinka monta asuntoilmoitusta olenkaan Internetistä bongannut ja lähettänyt Danille. Hakukriteereinä ovat olleet joko hyvät kulkuyhteydet tai asunnon sijoittuminen Danin työpaikan läheisyyteen sekä se, että asunnossa olisi jo valmiiksi ainakin osa kalusteista. Yksi unelmakämppä on jo löytynyt aivan erään puiston vierestä kaupungin keskustan läheisyydestä – ja jonka vuokranantaja olisi vielä Danille tuttu. Tämä upeus olisi jopa valmiiksi kalustettu ihan keittiötarvikkeita, kuten paistinpannuja, myöten! Voisin myös innostua niistä kukkatapeteista ja maalaisromanttisesta keittiöstä, tai siitä että koko kämpän lattiaa ei ole vuorattu millään tympeällä kokolattiamatolla…

Aivan näinä päivinä saamme tiedon siitä, toteutuvatko perheunelmani tuossa kyseisessä asunnossa, vai jatkuuko etsintä..

Tulevasta kotikaupungistani

Tulevasta kotikaupungistani.

Jos haku ei vielä ole päättynyt, niin meikätytön elämä jatkunee vielä Suomen kamaralla jonkin aikaa – kunnes onni osuu kohdalle. Tämä tietysti luo mahdollisuuksia esimerkiksi työnteon suhteen, jolloin voisin jatkaa tarjoilijan töitäni hiihtokeskuksella aiemmin suunniteltua pidempään, mikä rahallisen järkevästi ajateltuna ei tietenkään olisi mikään huono juttu. Mutta entä jos on niin kärsimätön kuin minä ja haluaisi päästä jo asioissa eteenpäin?

Niin ja ne kouluasiat. Olen niitäkin potkimassa järjestykseen, toivoen että sanaparsi ”asioilla on tapana järjestyä” toimisi myös tässäkin kohdassa. Tähän ainakin opettajatutorini on valanut uskoa. Ensimmäiset opettajien tapaamiset etäopiskelun järjestämisen suhteen ovatkin jo huomenna..

Pitäkää meille peukkuja, niin asunnon suhteen kuin meikäläisen opettajien tapaamisten suhteen! Ja minä pidän teidät, siellä jossain olevat tiedonhaluiset, ajantasalla suunnitelmien kehittymisestä ja niiden toimeenpanosta…

Tulevan kotini kaupunkikuvaa.

Tulevan kotini kaupunkikuvaa.