Blogista

LontooMietin jo jonkin aikaa blogin aloittamista monestakin eri syystä. Olenhan suuren elämänmuutoksen kynnyksellä, miksi muuttoa Britanniaan voisi kutsua. Olen muuttamassa maahan, josta toisaalta tiedetään paljon ja mistä on sitäkin enemmän mielikuvia, mutta toisaalta sellaiset yksinkertaiset käytännön asiat saattavat olla pimennossa. Minulta esim. kysellään jatkuvasti eri tukiasioista, miten ne järjestyvät Englannissa: ja myöntää täytyy, minunkin tietoni tällä hetkellä asiasta ovat vähän hatarat, olenhan keskittynyt enemmän siihen miten asiat täällä Suomen päässä etenevät. Mutta asia pitää selvittää, ja miksi en siitä siis myös raportoisi tänne? Minullahan saattaa siellä jossain olla kohtalotovereitakin – ehkä blogillani pystyisin itseni lisäksi auttamaan myös heitä/teitä ja antamaan jopa vertaistukea?

Lisäksi meidän kuulumiset löytyisi helposti yhdestä paikkaa, jolloin en ehkä tuntuisi teille kavereilleni, sukulaisilleni ja muille tutuille niin kaukaiselta. Täällähän minä vain olen, enkä ole kadonnut yhtään minnekään.

Tulen siis kirjoittamaan elämästä Britanniasta, kuten käytänteiden ja kulttuurien eroista ja hassuista kommelluksista sekä ihan arkipäivän meiningistäkin, niin vauvasta kuin muusta perhe-elämästä, ruoanlaitosta ja löytämistäni hyvistä resepteistä ja yksinkertaisesti kuulumisista. Tuota kaikkea täältä voi ainakin odottaa. Ja ehkä vähän jotain muutakin, jos rohkaistun ja inspiroidun muita kiinnostuksen kohteitani täällä paljastamaan… Tulevaisuus näyttää!

Kuvista

Kaikki blogissa käyttämäni kuvamateriaali on omaani, ellei toisin mainita. Olenhan tosiaan valokuvauksesta kiinnostunut ja nyt sitten innostunut näyttämään tuotoksiani täällä julkisesti. Niistä, aivan kuten kaikesta muustakin, otetaan mielellään kommentteja vastaan! Jos haluat kuviani kopioida, otathan ensin yhteyttä. Kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s