”Kotona”.

Täällä sitä nyt vihdoin ja viimein ollaan, villasukat jalassa Englannissa. Nyt on jopa ensimmäistä kertaa viikon aikana harmaan näköinen keli ulkona, joten uskottavammalta Englannissa ololta tää alkaa tuntua. Kävi kyllä niin hyvä tuuri kun voi vaan sään suhteen käydä äitini ja siskoni ollessa täällä – joka päivä paistoi aurinko, ja meidän suomalaisten nahkaan oli jopa lämmintä. Ei ulkona välttämättä takkia tarvinnut muuta kuin tuulelta suojautumiseen, ja siskokin pystyi tupakkinsa polttelemaan ulkona shortseissa. Helmikuussa. Englannissa. Paikallisten herkkänahkojen mukaan tietysti täällä oli vielä kylmä, mutta heillä ei ollutkaan vertauspohjaa lumeen ja miinusasteisiin samalla tapaa niinkuin meillä.

Luonnon tarjoamat ystävänpäivänarsissit.

Luonnon tarjoamat ystävänpäivänarsissit.

Olen aina ollut itsenäinen matkustelija, halunnutkin jääräpäisesti mennä paikkoihin ”ihan itse” ja mieluiten yksin. En halunnut riippakiviä matkaan, ketään hyvää ystävääkään jonka mielipidettä minun pitäisi suunnitelmissani kuunnella. Näin minä lähdin Australiaan, kuten myös Kreikkaan kuin alunperin Englantiinkin, mutta nyt asia oli eri. Haluan syyttää raskausmasua asiasta, mutta voihan olla että oikeana syynä oli matkustamisen luonne, iso elämänmuutos. Ennenkuin äitini ja siskoni tulo Englantiin kanssani varmistui, olin itkuinen. Minua kauhistutti ajatus lähteä matkaan ihan itsekseni. Ei minua porttien, lentokoneiden, tai muun teknisen matkustamisen suhteen jännittänyt. Tiesin, että pärjäisin yksinkin. Mutta ajatus matkalaukkujen raahaamisesta itsekseni, istuminen koneessa tuntemattomien vieressä.. Ajatukset, jotka ennen olivat luonnollisia ja osa seikkailunhaluani, olivat nyt pelottavia.

Oli siis uskomattoman hienoa, että äiti ja siskoni pääsivät tulemaan mukanani käymään täällä. Ei pelkästään jo siksi, että he olivat kantamassa niitä meikäläisen raskaita matkalaukkuja kentältä tänne tai että istuivat vieressäni koneessa, eikä siksi että heidän kädenjälkensä näkyy tässä pienessä rakkauspesässä jota kämpäksikin kutsutaan. Se antoi paljon, että he näkivät miun ”Englannin hoodini”, minun maailmani täällä. Siihen oli myös totuttelemista – minun kaksi maailmaani, Suomimaailma ja Enkkuhoodit, kohtasivat – ja sulautuivat yhteen. Nyt osalla kotiporukasta on omakohtaista kokemusta paikoista, joista Skypessä jatkuvasti mainitsen, sekä he ovat tavanneet ihmisiä, jotka ovat tekemässä Englantimaailmaani. Danin vanhemmat, Danin tytär Ruby, ja tietysti Dan itse.

linnutvaloAikaa meillä ei ollut paljon, joten yritimme ottaa siitä kaiken irti. Tutkailimme Bournemouthia, sen rantaa, puistoja, aviaariota, kauppoja ja keskustaa. Shoppailimme, laitoimme kämppää, teimme ruokaa. Hengasimme, kävimme syömässä pubissa ja tutustuimme myös naapurikaupunkiin Christchurchiin. Oli ihanaa seurata, kuinka molemmat osapuolet minun perheestäni tulivat toimeen keskenään ja pitivät toisistaan.

Keskiviikkoiltana he tulivat kanssani, maanantaiaamuna Danin isän kanssa saatoimme heidät lentokentälle. Siitä lähtien on alkanut sitten erilaisten asioiden järjestely täällä, kuten terveyskeskukselle rekisteröityminen ja puhelinliittymän hankinta.
Molemmat vielä vaiheessa. Yllättäen.

Mainokset

2 thoughts on “”Kotona”.

    • Oi, kiitos kommentista! Vastauksessani ”yllättäen” vähän kesti, kun napsautin tutkimaan siun blogiasi. Jo muutamalla postauksella sait minut herkistymään (mm. vauvamasukuvat ja sitten miten ihana masuasukki sieltä paljastuikaan!), ja on hyvinkin mahdollista että kahlaan blogisi läpikotaisin!
      Kiitos! :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s