Kotini Bournemouth

(c) Wikipedia

Bournemouth on Englannin etelärannikolla sijaitseva kaupunki, joka on saanut lempinimekseen ”Englannin Riviera” (Wikipedia): johtui se sitten palmupuista, joita – usko tai älä – siellä kasvaa, 7 mailia pitkästä hiekkarannastaan tai sitten vilkkaasta yöelämästään. Dan on jostain lukenut, että Bournemouthissa on suhteessa enemmän yökerhoja per neliökilometri kuin esimerkiksi Lontoossa, mutta en nyt löytänyt mistään mitään viitettä kyseiselle väittämälle. Kuitenkin, yöelämä on vilkasta, menit sitten bailuihin viikonloppuna tai arkena. Siitä pitävät huolen vilkas opiskelijaelämä ja paikkakunnalle suuntautunut matkailu. Näin ollen esimerkiksi polttaribilettäjät eivät ole outo näky katukuvassa.

Bournemouth on käytännössä kasvanut kahden naapurikaupunkinsa kanssa yhteen. Näitä ovat Christchurch ja Poole. Joskus Bournemouthin ympärillä olevia alueita kategorisoidaan myös Bournemouthin alle: tästä hauskana esimerkkinä Bournemouthin yliopisto, joka ei siis sijaitse Bournemouthissa vaan Poolessa, tai Bournemouthin lentokenttä, joka sijaitsee Hurnissa (Wikipedia).

Historia

Verrattuna moneen muuhun kaupunkiin Britanniassa, Bournemouth ei ole kaupunkina vanha. Ennen 1800-lukua suurin osa Bournemouthin maa-alueesta oli niin sanottua ”yleistä maata”, jota ei voinut omistaa yksityisesti. Lakimuutoksen jälkeen kaupungin perustajana pidetään Lewis Tregonwelliä, joka eläkkeelle päästyään armeijasta osti ensimmäisen talon Bournemouthista vuonna 1812 ja muutti vaimonsa kanssa sinne. Sitten hän alkoi rakentaa loma-asuntoja alueelle ja istutti havupuita reunustamaan tietä Bournemouthin rannalle näiden uskottujen terveydellisten vaikutusten vuoksi. Tästä muodostui nimitys ”Invalid walk” kyseiselle havukujalle, joka tänäkin päivänä löytyy kaupungin Lower Gardens’sta (ks. kuva vuodelta 1910).  Vuonna 1841 kirjailija Augustus Granville vieraili Bournemouthista ja kirjoitti siitä kappaleen kirjaansa, mikä lisäsi matkailijoiden määrää Bournemouthiin. (Visit Bournemouth).

Bournemouth pier ja rantaa lokakuussa 2011

Bournemouth pier ja rantaa lokakuussa 2011

Bournemouth jatkoi kasvamistaan. Kun Bournemouth Pier’n valmistumisvuonna 1880 Bournemouthissa asui vielä vain 17 000 asukasta, vuonna 1900 rautateiden valmistumisen jälkeen asukasluku oli kasvanut jo 60 000:n.  (Visit Bournemouth). Tästä lähtien Bournemouth ei ollut enää vain rikkaiden matkakohde, vaan huonompituloisetkin pystyivät matkustamaan paikalle. Tällöin myös useita taitelijoita ja kirjailijoita ilmestyi lomailemaan Bournemouthiin, näistä yksi tunnetuimmista lienee J.R.R Tolkien (Wikipedia). Enid Blytonkin kirjoissa esiintyy Dorsetin alue, mistä hänen kerrotaan pitäneen.

Nykypäivä

Bournemouth on kasvanut yli 180 000 asukkaan kaupungiksi, jossa riittää tekemistä niin shoppailumahdollisuuksien, yöelämän ja kulttuuririentojen kuin luonnonkin tarjoamien puuhamahdollisuuksien muodossa. BBC uutisoi vuonna 2007 Bournemouthin asukkaiden olevan Britannian onnellisimpia, olkoon syynä sitten upea ranta, luonnonläheisyys tai vaikkapa sääolot.

Bournemouthin nähtävyyksiä

beachJos Bournemouthiin eksyy, vuodenajasta riippumatta suosittelen käyskentelemään tämän kaupungin rannalla. Bournemouthin 7 mailia eli 11 kilometria pitkä ranta (Bournemouth.com) on äänestetty TripAdvisorissa Britannian parhaaksi rannaksi vuonna 2012 (Bournemouth miniguide), joten vissiin en ole ainut tästä rannasta pitävä. Vaikka ei auringonpalvonnasta tai vesiurheilusta välittäisi, on ranta hyvä kohde pelkästään jo maisemiensa puolesta.

Bournemouth Eye on yksi näkyvimmistä Bournemouthin maamerkeistä ja samalla lennossa ollessaan korkein näköalojen ihailemispaikka Bournemouthissa – se lentää jopa 150 metrin korkeuteen. Tämä iso heliumpallo löytyy aivan kaupungin keskustan vieressä olevasta Lower Gardens – puistosta.

Itsessään kaupungin moninaiset puistot ovat hyvä käyskentelykohde, ja myös monien tapahtumien pitopaikka. Esimerkiksi Lower Gardens’ssa järjestetään ilmaisia konsertteja ja muita tapahtumia eritoten kesän aikaan. Suosikkikohteeni Lower Gardensissa on kuitenkin lintuaviaario, jossa pääsen morjestamaan niin undulaatteja, neitokakaduja, peippoja kuin isompiakin papukaijoja talvellakin! Ei ihan Suomessa onnistuisi.. 

Kulttuurinnälkäisille Bournemouth tarjoilee Russell Cotes – taidegallerian ja museon sekä Bournemouth International Centre ja Pavillion Theatren, monien tapahtumien tapahtumapaikan. Itselle tärkeä kulttuurinähtävyys on kuitenkin jossain mielessä erikoinen, nimittäin St. Petersin kirkon maalta löytyvä Mary Shelleyn hauta. Mary Shelley on kuuluisa Frankenstain – kirjailija.

Kesällä rannalla kulkee pienet maajunat, ja Bournemouthin nähtävyyksien väliä pääsee kulkemaan myös hop on – off – bussilla.

Bournemouthiin saapuminen Suomesta

Englantia yläilmoista.

Englantia yläilmoista.

Bournemouthilla on oma lentokenttä, ja lentokentän omien sivujen kohteiden listalta löytyy myös Suomi. Onneksi olkoon rovaniemeläiset ja enontekiöläiset, teillä on mahdollisuudet suoriin lentoihin Bournemouthista! Nämä lennot ovat tietysti Lapin matkailua varten, eivätkä lennot tietääkseni pyöri vuoden ympäri.

Bournemouthiin pääsee kuitenkin kätevästi Lontoon kautta. Suomesta Lontooseen lentää useatkin lentoyhtiöt, joten jokaiselle kukkarolle ja jokaiseen lentomakuun pitäisi löytyä sopiva lentoyhtiö. Vai miltä Finnair, SAS, British Airways, Norwegian ja Ryanair näin esimerkkeinä kuulostavat? Itse olen onnistunut lentämään Lontooseen ja takaisin 36 eurolla, kiitos Ryanair.

Lontoosta Bournemouthiin pääsee kätevästi bussilla ja junallakin. Bussilla Victorian asemalta Bournemouthiin kestää noin pari tuntia, kun taas junalla Waterloon asemalta kestää vähän alta kaksi tuntia. Bussiyhteyksiä pääsette vilkuilemaan National Expressin sivuilta, junia taas National Railin kautta. Molemmilta sivuilta löytyvät yhteydet myös suoraan lentokentiltä Bournemouthiin!

Lentopelkoinenkin pääsee pienellä vaivalla Bournemouthiin erilaisten laiva-bussi-juna – matkayhdistelmien kautta. Näitä matkavaihtoehtoja voit vilkuilla täältä: Seat 61.

Bournemouthin läheltä

Poole

Merirosvoja ja partiopoikia, nykyään miljonäärejä – aikamoinen paikka tämä Poole! Partioliikkeen syntymäpaikkalla on ollut asutusta jo rautakauden ajoilta lähtien, ja tärkeä satamapaikka vuosien saatossa. Poolen lähistöltä löytyvä Sandbanks on yksi maailman kalleimmista paikoista asua – talojen hinnat liikkuvat miljoonissa punnissa. Nykyäänkin Poole on tärkeä satamakaupunki, josta lähtee lauttoja manner-Eurooppaan jopa päivittäin.  

Christchurch

Bournemouthia reippaasti vanhempi kaupunki on perustettu jo 650 jKr, ja jonka kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluu Christchurch Priory – kirkko, jonka mukaan koko kaupunki on saanut nimensä. Christchurch Quay on taas meikäläisen tämänhetkisen suosikkikohde tässä kaupungissa, ihan siellä majailevien joutsenien vuoksi! Ja niitä löytyy sieltä aina.

Etsiessäsi Internetistä tietoa Christchurchista älkää sotkeko tätä Englannin kaupunkia Uuden Seelannin samannimiseen kaupunkiin! Jostain syystä Uuden Seelannin Christchurchista tuntuu löytyvän helpommin tietoa suomeksi kuin Englannin Christchurchista.  

New Forest

New Forest on melkein kokonaan suojeltu metsäalue, jossa elelee vapaasti villejä poneja! Päinvastoin kuin nimensä antaa olettaa, metsä ei ole mitenkään ”uusi” – vuonna 1079 William the Conquarer nimesi metsän metsästysmaaksi, ja hänen tekemänsä lait metsän suojelemiseksi ovat osittain vieläkin voimassa. Nykyään New Forest on suosittu virkistymiskohde, jonne Bournemouthista pääsee kätevästi esimerkiksi junalla.

Jurassic Coast

durdle door

Yksi World of Heritage – suojelukohteista Englannin rannikolla. Tämä luontokohde on ihanteellinen picnic-paikka, ja tiedä vaikka sattuisit samalla reissulta löytämään ihkaoikean fossiilin!

Minä ja Bournemouth

friedasBournemouthin olemassaolo selvisi minulle ensimmäisenä kouluvuonnani JAMK:ssa sen jälkeen, kun olin päättänyt sisällyttää opintoihin vaihto-oppilasvuoden ja vaihtokohteena minua nimenomaisesti kiinnosti Englanti. Olin jotenkin viehättynyt ajatuksesta englantilaisesta yliopistosta, minkä lisäksi Englanti itsessään oli meikäläisen matkustuskartalla vielä koskematon alue. Myös aikaisempi visiitti Skotlannissa oli jättänyt positiivisen mielikuvan Britanniasta, joten ensimmäisen vaihtokohteen valinta ei osoittautunut vaikeaksi (hain myös Espanjaan ja Sloveniaan, sekä kaukokohteista löytyivät Kanada ja Australia). Bournemouthista tärppäsi, ja sinnehän sitä suuntasin melkeinpä suoraan harjoittelukohteestani Ateenasta heti syyskuussa 2011.

rantamokki

Bournemouth yllätti. Monella tavalla. Ensinnäkin se vehreys ja aurinkoisuus sekä kukkien määrä ympäri vuoden, ja kuinka kaunis merenranta aivan kaupungin keskustan tuntumasta löytyikään! Ja sateen määrä – eritoten sen vähäisyys. Jokaisella visiitilläni Lontoossa sain hyvää vertailupohjaa sille, kuinka vähän oikeasti Bournemouthissa satoi. Tottakai sitä vettä ripsi silloin tällöin, mutta eikös Englannissa pitänyt sataa melkeinpä koko ajan? Eli mitä tämä aurinkoinen sää Bournemouthin talvessa oikein meinasi? Myöhemmin selvisi, että Dorsetissa sataa keskimäärin vähemmän kuin muualla Englannissa, ja yhtälailla Dorset saa keskimääräisesti enemmän auringonvaloa vuodessa kuin muualla Englannissa (Wikipedia: Dorset). Dorsetia vaivaa usein myös kuivuus, uskokaa tai älkää.

Ensi kertaa Bournemouthiin mennessäni en voinut arvatakaan kutsuvani sitä vielä kodiksi. Kun Suomen talven pimeys ja kylmyys eivät ole minun sydäntäni lähellä ja vaihtoehtona on miedot talvet vehreyden keskellä palmupuiden katveessa ainakin muutamaksi vuodeksi eteenpäin, niin… En valita.

Lähteitä ja muita hyödyllisiä linkkejä:

Päivitetty: 6.1.2013.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s